Näin organisoit urheiluseurasi koko kauden pelimatkat kerralla kuntoon

Kun urheiluseuralla on tuttu luottokuljettaja, koko porukka voi rauhassa keskittää energiansa peleihin valmistautumiseen. Näillä ohjeilla yhteistyö kanssamme sujuu vaivattomasti puolin ja toisin.

Tee bussivaraukset kerralla koko kaudeksi

Sarjaohjelmat saatuasi lähetä ne meille, niin varaamme kaikille tarvittaville vieraspelimatkoille bussit koko kaudeksi valmiiksi. Näin bussi on aina varattuna, eikä sinun tarvitse miettiä asiaa erikseen joka pelireissun kohdalla. Riittää, että lähempänä jokaista ajankohtaa vahvistat vielä lähtöajan ja matkaohjelman ruokailupaikkoineen. Tällä tavalla mekin näemme varaustilanteen jo pitkälle eteenpäin työvuoroja suunnitellessamme ja osaamme varata työvuoroihin oikean määrän kuljettajia.

Kun laadit pelaajille ohjelman, laita se myös meille. Katsomme vielä, että matka saadaan toteutettua lain vaatimissa puitteissa taukojen osalta. Kuljettajankin on kiva tietää matkaohjelma jo etukäteen, jotta hän osaa varautua siihen ja selvittää esimerkiksi jäähallin sijainnin, jos paikka ei ole hänelle entuudestaan tuttu.

Huomioi ajo- ja lepoaikalaki

Matka-aikataulun suunnittelemisessa pitää aina ottaa huomioon kuljettajan ajo- ja lepoaikalaki. Kuljettajan pisin päivittäinen työhön sidonnaisuusaika saa olla korkeintaan 15 tuntia, ja aika lasketaan varikolta varikolle. Kuljettajan pisin ajorupeama saa olla maksimissaan 4,5 tuntia, ja sen jälkeen on oltava 45 minuutin tauko. Tauko voi olla kahdessa osassa, jolloin ensimmäinen tauko on 15 ja toinen 30 minuuttia. Ota ajoajassa huomioon myös kuljettajan aamulla käyttämä ajoaika varikolta lähtöpaikkaan.

Varaa ajoissa ruokailut ja majoitukset

Matkalla tapahtuvat ruokailut on hyvä varata etukäteen, jolloin ruoka on valmiina ruokailutauolle saavuttaessa ja ruokailu sujuu ripeästi.

Yön yli kestävillä matkoilla majoitukset tulee luonnollisestikin varata hyvissä ajoin. Kuljettajaa varten on varattava yhden hengen huone, ja sen on oltava hostellitasoinen majoitus. Ns. koulumajoitus ei ole työehtosopimuksen mukaan riittävä.

Pidä tauot täsmällisinä

Kun saavut joukkueen kanssa taukopaikalle, kuuluta TARKKA kellonaika, jolloin matka jatkuu, jotta pysytään aikataulussa. Jos ilmaiset vain, että pidetään pikainen vartin tauko, lienee todennäköistä, että osa on bussissa jo 10 minuutin kuluttua, valtaosa 15 minuutin kuluttua ja muutama vasta 20–25 minuutin kuluttua.

Muista huolellisuus bussista poistumisessa

Kun matka alkaa olla päätöksessä, katso paikkasi ympäristö ja että kaikki tavarasi ovat mukana – ja ohjeista myös joukkueen jäseniä tekemään niin. Katso penkin raot sekä penkin ja seinän väli, ettei sinne ole sujahtanut puhelin tai lompakko. Ne ovat tyypillisesti helpoimmin bussiin unohtuvia tavaroita. Samoin hattuhyllyltä on muistettava napata hupparit ja reput mukaan.

Kohteliasta on myöskin siistiä oma paikka, laittaa verhot takaisin pidikkeisiinsä, nostaa penkin selkänoja ylös ja kerätä isommat roskat yhteiseen roskapussiin. Nämä pienet toimenpiteet auttavat kuljettajaa tosi paljon ajorupeaman jälkeen, joka voi olla joskus pitkäkin.

Toivotamme iloisia, turvallisia ja ennen kaikkea voitokkaita pelireissuja!

Voitetun pelin jälkeen on aina iloisempi bussimatka kotiin. Joka kaudella kuljettamistamme joukkueista joku nousee Suomen mestariksi. Onko se tulevalla kaudella sinun joukkueesi?

Varaa pelimatkojesi kuljetukset meiltä numerosta 019 460 0060 tai sähköpostitse osoitteesta myynti@ventoniemi.fi.

Tutustu myös asiakastarinaan Hyvinkään Tahkosta, jonka kumppanina toimimme pelimatkojen kuljetuksissa.