fbpx

Hauhon Liikenne vahvistaa Ventoniemen tilausajoja

Maaliskuussa saimme uutisoida tärkeästä yrityskaupasta, kun hämeenlinnalaisen tilausliikennettä hoitavan Hauhon Liikenne Oy:n osakekanta siirtyi Ventoniemen omistukseen. Kauppa laajensi Ventoniemen mahdollisuuksia toimia tilausajomarkkinoilla entistä vahvemmin. Ventoniemen toimitusjohtaja Tapio Karonen korostaa, että yrityskaupat lisäävät yhtiön voimavaroja sekä Kanta-Hämeessä että Pirkanmaalla. Kauppa toi mukanaan myös lisää osaamista valmismatkojen toteuttamiseen.

Hauhon Liikenne harjoittaa tilausajo- ja koululaisliikennettä kolmella bussilla sekä taksikuljetuksia kahdella invavarusteisella taksilla. Lisäksi Hauhon Liikenne tuottaa ja myy valmismatkoja yksityisille asiakkaille sekä ryhmille. Omistajanvaihdos ei tuo yhtiön toimintaan näkyviä muutoksia. Henkilökunta jatkaa yrityksessä entisellään ja yrityksen aikaisempi omistaja Rami Nieminen toimii Hauhon Liikenteen nimellä jatkavan yksikön vetovastuussa.

– Hienoa, että Ventoniemi, jolla on perinteisenä perheyhtiönä vuosikymmenten kokemus matkanteosta, lähti mukaan Hauhon Liikenteen omistajaksi. Itselleni tämä tarkoittaa, että hallinnon pyörittämisen sijaan voin keskittyä tarjoamaan asiakkaillemme parempia matkaelämyksiä, Nieminen sanoo.

Hauhon Liikenteen mukaantulo tuo asiakkaille tarjolle uudenlaisia matkapaketteja. Uusia matkaideoita otetaan myös mielellään vastaan – toteutetaan unelmienne ryhmämatka yhdessä!

Lähde mukaan valmismatkoillemme!

  • Tartossa järjestettävä Maamess 2019 on kasvanut Viron suurimmiksi messuiksi, jotka yhdistävät neljä tapahtumaa: kansainvälisen maatalousnäyttelyn, puuteollisuus- ja metsätalousnäyttelyn, elintarvikemessut sekä puutarhanäyttelyn. Lähde mukaan messumatkallemme!
  • Riga Marathon -matkalle voit lähteä mukaan kannustamaan kaveria, juoksemaan elämäsi juoksun tai muuten vaan nauttimaan virkeän kaupungin aurinkoisesta elämänmenosta. Katso lisää ja ilmoittaudu!

Ota yhteyttä myyntiimme, niin jutellaan lisää!

puh. 019 460 0060

myynti@ventoniemi.fi